Borrelioosin hoito

Borrelioosin hoito on erittäin ristiriitaista. Lääkärikunta on jakautunut kahtia, varsinkin myöhäisvaiheen borrelioosin ollessa kyseessä.

Borrelioosia hoidetaan ensisijaisesti antibiooteilla. Kaikki ovat yleensä yhtä mieltä siitä, että parhaat hoitotulokset saadaan silloin, kun hoito päästään aloittamaan varhaisessa vaiheessa. Sen sijaan lääkkeen annostuksesta, hoitoajan pituudesta ja kroonisen borrelioosin hoidosta esiintyy kirjallisuudessa tällä hetkellä toisistaan poikkeavia näkemyksiä. Yleiset hoitosuositukset esim. EUCALBin (=European Union Concerted Action on Lyme Borreliosis) suosittelee käyttämään antibiootteja, sairauden vaiheesta ja antibiootista riippuen, viikosta neljään viikkoon. Esimerkiksi Doksisykliinin annostus on heidän ohjeidensa mukaan 10-30 vrk 2x100mg. Useiden potilasjärjestöjen ja Borrelioosiin erikoistuneiden amerikkalaisten lääkäreiden (LLMD) mielestä yleiset hoitosuositukset eivät aina ole riittäviä. Syinä on mainittu mm. taudin monimuotoisuus, bakteerin hidas kehittyminen (20-24h), bakteerin kyky paeta immuunijärjestelmää ja antibiootteja esimerkiksi muuntumalla kystamuotoon sekä bakteerin nopea siirtyminen verenkierrosta kudoksiin, esimerkiksi keskushermostoon, lihaksiin, sydämeen ja jänteisiin, joista sitä on vaikea tavoittaa. (esim. Liegner 1993, Burrascano 2002, Donta 2002, MacDonald ym. 1990, Vukadinov ym. 2002.)

Kroonisen borrelioosin hoito vaatii Burrascanon (2002) mukaan useimmiten suonensisäistä antibioottihoitoa, korkeita annoksia, pulssihoitoa ja yhdistelmäantibiootteja. Hoitoa jatketaan useiden kuukausien ajan ja antibiootteja vaihdetaan silloin, kun hoidossa on saavutettu taso, jolloin paraneminen ei enää edisty. Hoidossa kiinnitetään huomiota myös esim. mahdolliseen hiivan liikakasvuun, kuntoutukseen, dieettiin (vähän hiilihydraatteja, paljon kuituja, ei alkoholia eikä kahvia). Mikäli oireet palaavat pian antibiootin lopettamisen jälkeen, voidaan joutua tilanteeseen, jossa antibioottihoitoja on jatkettava määräämättömäksi ajaksi.

Seuraavassa on kertomus borrelioosiin sairastuneesta lääkäristä. Hän on ollut jatkuvalla antibiootihoidolla jo vuosia ja on sen avulla kyennyt jatkamaan työtään (Sherr 2000. The Physician as a Patient, Prac Gastroent 24; 1:28). " Sairastuin äkillisesti vilunväreisiin, rytmihäiriöihin, tuntohäiriöihin, lihaskipuihin, hikoiluun, tinnitukseen, kuumeiluun jne. Minulla oli ollut aiemmin rengasmainen ihomuutos. Soitin J. Burrascanolle ja hänen suosituksestaan aloitin antibioottihoidot. (Artikkeliin ohjaava linkki poistettu internetistä).

Dontan (2002) mukaan useat antibiootit (esim. tetrasykliini, doksisykliini ja amoksisilliini) ovat useimmiten tehokkaita silloin, kun potilaalla ei ole vielä muita oireita kuin ihomuutos (EM). Hoidon pituus tulee hänen mukaansa olla näissä tapauksissa kuukauden pituinen. Mikäli potilaalla esiintyy muita kuin iho-oireita, hoidon tulisi kestää 3 kuukautta ja mikäli potilaan oireet ovat kestäneet kauemmin kuin kuusi kuukautta, hoidon pituuden tulisi olla vieläkin pitempi. Silloin kun oireita on kestänyt yli vuoden, saatetaan tarvita vuodesta puoleentoista vuotta kestävä antibioottihoito. Dontan mukaan pitkät antibioottihoidot ovat borrelioosin hoidossa perusteltuja, aivan samoin kuin ne ovat esim. tuberkuloosin, Q - kuumeen ja lepran kohdalla. Hoito-ohjeista voi lukea lisää esim Dontan (2002) artikkelista tai Burrascanon (2002) ohjeista: Advanced topics in lyme disease: Diagnostic hints and treatment guidelines for lyme and other tick born diseases (artikkeliin viittaava linkki poistettu internetistä) Burrascano suosittelee esim. Doksisykliinin annostukseksi 400mg tavanomaisen 200mg:n sijaan. Hän suosittelee tarkistamaan doksisykliinin määrän veressä jokaisen potilaan kohdalta ja määräämään annostuksen sen perusteella. Yleisimmin annostus on alussa 400mg.. "My recommendations on the dose of Doxy are based on objective measure of doxycycline blood levels. Based on hundreds of measurements, it is clear that 400 mg daily is the best choice for a starting dose. .. NEVER seen a chronic Lyme patient fully recover on a 200 mg daily dose. Please feel free to share this information with your friends and certainly with your physicians. I am always willing and happy to speak to other physicians, to answer any questions they have regarding care of the Lyme patient."

Hoidon aloittaminen varhaisessa vaiheessa ei välttämättä takaa, että bakteeri saadaan kiinni riittävän aikaisin, sillä esim. Patmasin ja Remorcan (1994) tutkimuksessa esitellään potilastapaus, jossa borreliabakteeri oli levinnyt kudoksiin jo noin kuuden tunnin kuluttua punkin puremasta. Tutkimuksissa on myös havaittu, että Bb on säilynyt kudoksissa elinvoimaisena riittäväksi katsotuista antibioottihoidoista huolimatta (esim. Preac-Mursic ym. 1989, Straubinger ym. 1997, Strle ym. 1996). Fried (2001) havaitsi, että B burgdorferi-bakteeria esiintyi suolistossa lukuisten antibiootihoitojenkin jälkeen. On myös huomattu, että bakteeri kykenee heikentämään elimistön omaa immuunijärjestelmää ja sitä kautta estämään immuunijärjestelmän omat yritykset tuhota se (esim Diterich ym. 2001, 2003).

Onko antibiooteilla ylipäätään mahdollista hävittää Bb bakteeri kokonaisuudessaan elimistöstä varsinkaan sen jälkeen, kun tauti on levinnyt pidemmälle? Asiasta ei ole vielä varmaa tietoa, mutta joidenkin tutkijoiden mielestä se ei ole mahdollista. Joidenkin mielestä antibiooteilla kyetään ainoastaan kontrolloimaan bakteerin kasvua, mutta sitä ei kyetä poistamaan kokonaan ja se saattaa aktivoitua uudelleen milloin tahansa (Adams 2003). Horowitz (2000) tutki 80 kroonista borrelioosia sairastavaa PCR positiivista henkilöä. Henkilöille annettiin 1-53 kuukautta kestavät antibioottihoidot (keskimäärin 13 kk). Tutkimuksessa käytettiin erilaisia antibioottiyhdistelmiä (esim. doksisykliini, minosykliini, tetrasykliini, makrolidit, penisilliini, kefalosporiini, metronidatsoli, hydroksiklorokiini). Tutkimuksessa todettiin, että jatkuva antibioottilääkitys auttoi potilaita merkittävästi, mutta ei kyennyt poistamaan infektiota kokonaan. (artikkeliin johtava linkki poistettu internetistä).

Borreliabakteeri on erittäin selviytymiskykyinen ja siksi se kykenee selviytymään hyvin esim. silloin, kun ravintoa on niukasti, kylmyydessä, elimistön immuunijärjestelmän tai antibioottien uhatessa sitä. Pitkään tunnettu selviytymiskeino on bakteerin kyky muuntautua kystamuotoon. Asiasta on ollut saatavana tietoa noin sadan vuoden ajan. Jo vuonna 1905 Schaudinn & Hoffmann havaitsivat että spiraalimuoto ei ole spirokeettojen ainoa muoto. Asiasta on tehty vuosien aikana lukuisia tutkimuksia. Viimeisimmissä tutkimuksissa esim.Gruntar ym. (2001) havaitsivat, että B. garinii kykeni muuntumaan kystamuodosta takaisin liikkuvaksi spirokeetaksi senkin jälkeen, kun se oli ensin jäädytetty. Brorson & Brorson (1999a) huomasivat, että spirokeetat muuntuivat kystamuotoon minuutissa sen jälkeen, kun ne oli laitettu tislattuun veteen. Neljän tunnin kuluttua liuoksessa ei ollut havaittavissa yhtään normaalia liikkuvaa spirokeettaa. Vuorokauden kuluttua siitä, kun bakteerit laitettiin ravintoliuokseen, ne alkoivat jälleen vähitellen muuntua takaisin liikkuviksi spirokeetoiksi.

Mursic ym. (1996) huomasivat, että bakteerit muuntuivat antibiootihoidon aikana niin, että niillä ei ollut solun seinämää. Bakteerien ja niiden kystamuotojen on havaittu kestävän hyvin erilaisia borrelioosin hoidossa yleisesti käytettyjä antibiootteja, kuten keftriaksoni, doksisykliini ja penisilliini. (esim. Brorson & Brorson 2000, Kersten ym. 1995.) Joidenkin tutkimusten mukaan (Brorson & Brorson 1999) kystamuotoiset bakteerit olivat herkkiä Metronidazolelle ja sen vuoksi jotkut lääkärit ja potilaat (lähinnä USA:ssa ja jonkin verran myös Englannissa) ovat kokeilleet lääkettä tavallisten antibioottien rinnalla. Lääkkeen tehosta kroonisen borrelioosin hoidossa ei ole vielä tutkimuksellista näyttöä.