Punkit osaavat valita veriryhmän

Asiantuntijana Soile Juvonen TTT

Valvojat: Sailairina, Bb

Punkit osaavat valita veriryhmän

ViestiKirjoittaja soijuv » La Heinä 21, 2018 11:36

A-veriryhmä kiinnostaa punkkeja eniten

https://www.stara.fi/2018/07/20/punkit- ... a-vahiten/

Puutiaiset eli punkit ovat monille lemmikkien omistajille todellinen riesa. Punkit asustelevat kosteilla ja metsäisillä alueilla odotellen yleensä ruohonkorrella, että sopiva eläin kulkee niiden ohi. Yleensä ne tarrautuvat jyrsijoihin ja lemmikkieläimiin, mutta toisinaan ne löytävät sopivan isännän myös ihmisestä.

Ihmisiä kehotetaan suojautumaan punkeilta, koska ne levittävät muun muassa puutiaisaivotulehdusta ja borrelioosia. Nyt tutkijat ovat saaneet selville, että tietty veriryhmä on erityisesti vaarassa joutua punkin puremaksi.

Daily Mail -sivusto kertoo tšekkiläisestä tutkimuksesta, jossa haluttiin nähdä, että suosivatko punkit jotakin erityistä veriryhmää. Tutkijat asettivat petrimaljaan paperin, jonka päälle oli eri kohtiin pudotettu veritippoja. Veritipat olivat A, B, AB ja O -veriryhmää, joista punkki sai itse rauhassa valita mieleisimmän.

Testi suoritettiin eri punkeilla satoja kertoja, minkä jälkeen tulos oli selvä. Punkit hakeutuivat suurimmassa osassa tapauksista A-veriryhmää olevan veritipan luokse. Kaikista vähiten punkit olivat kiinnostuneet B-veriryhmästä, jonka luo ne hakeutuivat vain 15 prosentissa tapauksista
soijuv
 
Viestit: 3128
Liittynyt: Ke Tammi 21, 2009 14:16

Re: Punkit osaavat valita veriryhmän

ViestiKirjoittaja Jatta1001 » La Heinä 21, 2018 15:37

Kuulun tämän mukaan tuohon 15% vähemmistöön, minulla on B-veriryhmä.
Jatta1001
 
Viestit: 180
Liittynyt: Su Helmi 17, 2013 16:59
Paikkakunta: Pyhtää

Re: Punkit osaavat valita veriryhmän

ViestiKirjoittaja soijuv » La Heinä 21, 2018 15:47

Meillä A-veriryhmät.
soijuv
 
Viestit: 3128
Liittynyt: Ke Tammi 21, 2009 14:16


Paluu TUTKIMUSTIETOA BORRELIOOSISTA

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa