LÄÄKÄRI ANTOI BORRELIOOSILLE KASVOT

Borrelioosiin sairastuneiden suomalaisten henkilökohtaisia kokemuksia taudista ja sen hoidosta.

Valvojat: Bb, Sailairina, maranoma, Tiina

LÄÄKÄRI ANTOI BORRELIOOSILLE KASVOT

ViestiKirjoittaja soijuv » Ma Touko 17, 2010 08:41



Helsingin Sanomat

HS 16.5.2010

KUOLLEET

Lääkäri antoi borrelioosille kasvot

Psykiatri Ilkka Vartiovaara


Suomen Lääkärilehden entinen päätoimittaja, erikoislääkäri Ilkka Vartiovaara kuoli 10. huhtikuuta kroonisen borrelioosin uuvuttamana 64-vuotiaana. Hän oli syntynyt Helsingissä 14. helmikuuta 1946.

Hän valmistui lääkäriksi Helsingin yliopistosta 1973. Opiskeluaikana hän toimi Medisiinari-lehden päätoimittajana. Psykiatrian erikoislääkäriksi hän valmistui 1980, mutta ei toiminut sen jälkeen kliinisenä psykiatrina, koska halusi olla toimittaja ja kirjailija.

Vartiovaarasta tuli Lääkärilehden päätoimittaja 33-vuotiaana. Hän aloitti lehdessä kansainvälistymisen kauden. Itse hän kirjoitti Kipsimies-nimimerkillä kolumneja ja pääkirjoituksia. Niistä merkittävin, vuodelta 1984, toi Suomeen käsitteen burnout, josta hän julkaisi 1987 ensimmäisen suomenkielisen kirjan.

Vartiovaaran kohtaloon vaikutti ratkaisevasti matka päätoimittajien kokoukseen Vancouveriin 1987. Vieraat oli majoitettu opiskelijakampukselle, jossa Borrelia burgdorferi -bakteeria kantanut puutiainen pisti häntä useita kertoja. Suomeen paluun jälkeen alkoivat merkilliset kipuoireet, joiden syy selvisi vasta puolitoista vuotta myöhemmin. Borrelioosi ei ollut tuolloin vielä tunnettu tauti Suomessa.

Lääkärilehden päätoimittajana Vartiovaara jatkoi vuoteen 1990 ja sen jälkeen pari vuotta Terveys 2000 -lehden päätoimittajana, kunnes joutui jäämään sairaseläkkeelle. Senkin jälkeen hän kykeni suurella tahdonvoimallaan tuottamaan kirjoja, artikkeleita ja kolumneja. Kirjoissaan Delfiinin laulu, Burnoutista jaksamiseen, Jaksamisen rajat, Voimaa eustressistä ja Kaksi kelloa Vartiovaara tarkasteli omiin kokemuksiinsa pohjautuen fyysisten ja psyykkisten voimavarojen riittävyyden ongelmia ja toi korostetusti esiin toivon merkityksen. Hän kirjoitti kaikkiaan noin 30 kirjaa.

Vartiovaara oli ensimmäinen tunnettu borrelioosipotilas Suomessa. Hänen tavoitteenaan oli Suomen lääkäreiden ja potilaiden tietoisuuden lisääminen borrelioosista.

Hän oli lahjakas myös kuvaamataiteessa. Hän kuvitti muun muassa Medisiinari-lehteä piirroksillaan sekä harrasti valokuvausta ja videokuvausta.

Sairaudestaan huolimatta Vartiovaara auttoi auliisti ystäviään ja läheisiään terveydellisissä ongelmissa. Hänen ajatuksensa elämästä ja älykäs huumorinsa sekä hänen ottamansa valokuvat antoivat keskustelukumppaneille sielunravintoa.


ANSSI SOVIJÄRVI

OLLI KUMELA

KIRJOITTAJISTA SOVIJÄRVI ON PROFESSORI JA ILKKA VARTIOVAARAN LANKO, KUMELA EKONOMI JA ILKKA VARTIOVAARAN SERKKU.
Viimeksi muokannut soijuv päivämäärä Ti Touko 22, 2012 07:26, muokattu yhteensä 1 kerran
soijuv
 
Viestit: 3097
Liittynyt: Ke Tammi 21, 2009 14:16

ViestiKirjoittaja Tiina » Ti Touko 18, 2010 01:07

IN MEMORIAM

Ilkka Vartiovaara
14.2.1946-10.4.2010


Suomen Lääkärilehden entinen päätoimittaja, erikoislääkäri Ilkka Vartiovaara poistui keskuudestamme 10.4.2010 kroonisen neuroborrelioosin uuvuttamana. Hän syntyi Helsingissä 14.2.1946, kirjoitti ylioppilaaksi Töölön yhteiskoulusta 1964, suoritti sen jälkeen varusmiespalvelunsa laivastossa ja sai reservin aliluutnantin arvon 1965. Ilkka aloitti lääketieteen opinnot Helsingin yliopistossa 1967 ja valmistui lääketieteen lisensiaatiksi 1973.

Jo opiskeluaikana hän kiinnostui toimittajan työsta ja lääketieteellisten artikkeleiden ja kirjojen kirjoittamisesta. Toimittajakannuksia hän ansaitsi Medisiinari-lehden päätoimittajana 1969-70 ja kirjoitti 1971-74 yksin tai yhdessä ystävänsä Timo Klaukan kanssa useita kansantajuisia kirjasia lääketieteen eri aloilta, kuten allergiasta, sokeritaudista ja sydänveritulpasta.

Lääkäriksi valmistumisen jälkeen Ilkka sai terveyskeskuslääkärikokemusta Imatralla 1974-75, mikä antoi hänelle aineksia myöhemmin kirjoittamiinsa kirjoihin ja kolumneihin. Erikoisalansa, psykiatrian, Ilkka oli kuitenkin valinnut jo aikaisemmin. Palveltuaan HYKS:n psykiatrian klinikassa ja aivovammasairaalassa hän valmistui psykiatrin erikoislääkäriksi 1980. Hän ei kuitenkaan sen jälkeen toiminut kliinisenä psykiatrina, koska hän halusi olla toimittaja ja kirjailija. Kun Suomen Lääkärilehden päätoimittaja Tapani Kosonen tarvitsi kasvaneiden työtehtäviensä vuoksi apua lehden toimittamiseen, valinta osui luontevasti Ilkka Vartiovaaraan. Ilkasta tuli Suomen Lääkärilehden apulaispäätoimittaja 1978, päätoimittaja 1979 ja vastaava päätoimittaja 1982, jota tehtävää hän hoiti vuoteen 1990 saakka.

Ilkka aloitti Lääkärilehdessä kansainvälistymisen kauden, jonka myötä hänet kutsuttiin lääketieteen huippujulkaisujen päätoimittajista koostuvaan nk. Vancouver-ryhmään. Lääkärilehti ryhtyi vähitellen noudattamaan ryhmän sopimia sääntöjä ja muotoja. Lääkärilehti aloitti referee-järjestelmän käytön ja kirjallisuusviitteiden merkintätapaa muutettiin. Ilkan hyvät henkilökohtaiset suhteet Vancouver-ryhmän päätoimittajiin näkyi heidän onnistuneessa viereilussaan Suomeen 1987. Ilkka näki myös nopeasti, että Lääkärilehti tarvitsi asiantuntevia avustajia, joita hän rekrytoi eri palstojen toimittajiksi. Ilkka toimitti aluksi itse uutta palstaa Muut lääkärilehdet. Uusien palstojen myötä Lääkärilehden sisältö monipuolistui, ja esimerkiksi ravinto- ja liikuntakysymykset saivat enemmän tilaa. Ilkka toimitti myös kirjallisuusnumeroita. Kipsimies-nimimerkillä Ilkka tarkkaili ennakkoluulottomasti uusia terveydenhuoltoon liittyviä ilmiöitä.

Ilkka Vartiovaara kirjoitti suuren määrän Lääkärilehden pääkirjoituksia, joista ehkä merkittävin, vuonna 1984 julkaistu, toi Suomeen käsitteen burnout. Samasta aiheesta hän julkaisi vuonna 1987 ensimmäisen suomenkielisen kirjan, jossa hän kuvaa helppotajuisesti, minkälaista henkistä pahoinvointia burnoutilla tarkoitetaan. Toipumisen filosofiaa hän pohti myöhemmin entistä syvällisemmin ja julkaisi vuonna 1996 kirjan ?Burnoutista jaksamiseen?. Tässä hän luo toivoa paranemiseen ja burnoutilta välttymiseen.

Ilkan kohtaloon vaikutti ratkaisevasti matka päätoimittajien kokoukseen Vancouveriin keväällä 1987. Vieraat oli majoitettu kesäloman ajaksi tyhjentyneelle opiskelija-campukselle. Kirjassaan Delfiinin laulu (1995) Ilkka kuvaa kaunokirjallisella tyylillä, kuinka hän ja imukärsässään Borrelia burgdorferi -bakteeria kantanut puutiainen kohtasivat kolmena peräkkäisenä yönä. Kolme viikkoa Suomeen paluunsa jälkeen alkoivat merkilliset kipuoireet, mihin mitkään särkylääkkeet eivät purreet. Suomessa lääkärit etsivät syytä puolitoista vuotta, mutta ilman tulosta. Borrelioosi ei ollut vielä Suomessa tuolloin tunnettu tauti. Diagnoosin oivalsi Lääkärilehden USA:n kirjeenvaihtaja Tuula Fabrizio, jolle Ilkka oli kertonut tarinansa. Antibioottihoidot alkoivat valitettavasti liian myöhään. Neuroborrelioosi oli tullut jäädäkseen.

Sairastumisen historiasta Ilkka julkaisi englantilaisessa Lancet-lehdessä (1995) koskettavan artikkelin ?Living with Lyme?, jossa hän hyvin kuvaa elämisen tuskaa, jota hän joutui kärsimään lopulta 23 vuotta. Sairautensa alkuvuosina Ilkka pystyi kuitenkin toimimaan Lääkärilehden päätoimittajana ja vielä Terveys 2000 -lehden päätoimittajanakin pari vuotta (1991-92), kunnes joutui jäämään sairauseläkkeelle.

Senkin jälkeen hän kykeni ihmeellisellä tahdon voimalla tuottamaan kirjoja ja artikkeleita, sekä toimimaan mm. Kodin lääkäri CD Faktan päätoimittajana (2000). Hän on kirjoittanut suuren määrän kolumneja mm. Helsingin Sanomiin, Suomen Kuvalehteen, Suomen Lääkärilehteen ja MediUutisiin käyttäen usein nimimerkkejä Kipsimies, Kaikukuvaaja tai Juhani Vaara.

Eläkkeellä ollessaan Ilkka ehti syvällisesti miettiä ihmisen fyysisen ja psyykkisen jaksamisen rajoja ja selviytymiskeinoja. Omakohtaisten kokemusten kautta Ilkka tarkasteli ongelmia asetelmassa, jossa monioireinen lääkäri on itse potilaana. Näitä asioita hän kävi läpi kirjoissaan Delfiinin laulu ja Jaksamisen rajat (2000). Kirjassaan Kaksi kelloa Ilkka Vartiovaara käsittelee sekä kielteisten että myönteisten tunteiden vaikutuksia korkealaatuiseen elämään ja terveyteen. Muutama vuosi myöhemmin hän julkaisi kirjan ?Voimaa eustressistä?; tässä kirjassa Ilkan elämän filosofia oli vielä hyvin positiivinen. Hän itse haki voimaa myönteisestä stressistä eli eustressistä, jota hän karakterisoi muun muassa elämisen kipinänä ja toivona parempaan elämään. Vuotta myöhemmin samoja teemoja käsitteli kirja ?Terveydestä ja ei-terveydestä?, jossa hän haki vastausta mm. siihen, onko vain terveys hyvän elämän mitta. Pienetkin asiat elämässä voivat tuoda mielihyvää. Esimerkkejä näistä Ilkka oli koonnut kirjaansa ?Pieni mielihyvän kirja? (2003).

Borrelioosin edetessä Ilkan kivuton aika vuorokaudessa kutistui vähitellen olemattomaksi, mikä teki kirjoittamisen mahdottomaksi. ?Kipu voi kuluttaa ihmistä sisäisesti kuolemaakin pahemmin?, siteeraa Ilkka Albert Schweitzeria kirjassaan Delfiinin laulu. Kivun hallintaa Ilkka yritti helpottaa mielikuvantamisen ja musiikin, myös delfiinin ?laulun? avulla.

Ilkka Vartiovaara oli ensimmäinen tunnettu borrelioosipotilas Suomessa; hän antoi tälle sairaudelle kasvonsa. Ilkka oli myös Suomen Lyme Borrelioosi ry:n perustajajäsen. Hänen tavoitteenaan oli Suomen lääkäreiden ja potilaiden tietoisuuden lisääminen borrelioosista. Niinpä hän suosittuna luennoitsijana kiersi puhumassa paitsi borrelioosista ja sen kokemisesta, myös burnoutista, stressistä ja jaksamisesta. Ilkan toivo paremmasta elämästä sammui, kun syksyllä 2009 viimeinen hoitoyritys ei tuonut mitään helpotusta.

Ilkka oli lahjakas paitsi kirjoittajana, myös musiikin ja kuvaamataiteen alueella. Hän kuvitti mm. Medisiinari-lehteä omilla piirroksillaan. Myös taiteen arvioijana hän on kunnostautunut; Amerikan lääkäriseuran julkaisun (JAMA) kannessa oli 1983 kuva Helene Schjerfbeckin taulusta Toipilas, jonka Ilkka analysoi samassa lehdessä hyvin kypsällä tavalla. Musiikin kuuntelu toi Ilkalle suurta nautintoa; varsinkin viime vuosina mielimusiikkia olivat 50-60 -luvun melankoliset melodiat.

Oma lukunsa on Ilkan valokuvaus- ja videokuvausharrastus. Ilkalla oli taiteellinen kyky kuvata luontoa ja eläimiä. Hän teki lukuisia matkoja vaimonsa Annen kanssa mm. Lofooteille ja Eilatiin ja kuvasi harvinaisia lintuja ja vesieläimiä, etenkin delfiinejä.

Monipuolisesti lahjakkaan lääkärin, kirjailijan ja toimittajan Ilkka Vartiovaaran elämä terveenä loppui jo 41-vuotiaana. Työtovereiden, ystävien ja sukulaisten on helppo yhtyä Ilkan ilmaisuun: ?Minulla on ollut elämässä huono tuuri?. Sairaudestaan huolimatta Ilkka auttoi auliisti ystäviään ja läheisiään heidän terveydellisissä ongelmissaan. Jäämme kaipaamaan Ilkkaa, hänen ajatuksiaan elämästä ja hänen älykästä huumoriaan. Onneksi hänen persoonastaan ja ajatuksistaan on jäänyt paljon dokumentteja, niin kirjallisia kuin visuaalisiakin.

Anssi R A Sovijärvi
professori,
Ilkan lanko

Olli Kumela
Ilkan serkku ja ystävä

Suomen Lääkärilehti 19/2010 vsk 65
Tiina
 
Viestit: 337
Liittynyt: Ma Tammi 26, 2009 22:51
Paikkakunta: Kotka

ViestiKirjoittaja borrelioosi » Ke Kesä 06, 2012 20:36

Sairauden koekani 17.11.2005

Lääkäri Ilkka Vartiovaarasta tuli joka paikan sairas, kun hän vuonna 1987 sairastui tuolloin tuntemattomaan tautiin.

Vapaalassa asuvan Ilkka Vartiovaaran sairaus on peräisin Kanadasta, vaikka saman tartunnan voisi yhtä hyvin saada Suomessa. Vartiovaara oli tuolloin Suomen Lääkärilehden päätoimittaja. Hän oli matkustanut Vancouveriin kokoukseen, johon osallistui kymmenkunta kollegaa eri puolilta maailmaa.

- Kaupunki on kaunis ja siellä on puolitrooppinen ilmasto. Asuin loma-ajaksi tyhjenneessä opiskelija-asuntolassa, isossa huoneessa, johon varmaan tavallisesti majoitettiin kaksi kolme opiskelijaa, Vartiovaara muistelee.

Joka yö hän havahtui syvästä unesta siihen, että hiusrajan alapuolella, otsaihon pinnalla jokin teki kipeää. Sen kummemmin heräämättä hän pyyhkäisi kohtaa kädellään.
"Polvet kipeinä kävelin pitkin seiniä, enkä jaksanut edes käydä kirjeenvaihtoa avustajiemme kanssa."

- Lähtöpäivänä huomasin ikkunalaudalla olevan metallisen tuhkakupin ja siinä ötökän, joka oli pullollaan verta. Kaivoin kameran esiin ja otin muutaman kuvan. Minua huvitti se, että työmatkallaan voi tulla yöllä syödyksi.

New Yorkin kentällä konetta vaihtaessaan Vartiovaara tapasi Lääkärilehden avustajan, Yhdysvalloissa asuvan suomalaislääkärin Tuula Fabrizion. He naureskelivat yhdessä kanadalaisötökkää. Koti-Suomessa Vartiovaara unohti koko jutun.

Parin viikon jälkeen alkoivat oireet ensin jalkaterissä ja sormissa. Oireet vaihtelivat, lisääntyivät ja levisivät. Tuli silmähäiriöitä ja tasapaino-ongelmia.

- Tietokoneen näppäimet tuntuivat sormissani kuumilta kuin hellanlevy. Sitten vasempaan käteeni tuli kipu, jonka vuoksi en pystynyt käyttämään kättäni, Vartiovaara kertoo.

Kädessä todettiin hermopunoksen pinnetila, joka päätettiin hoitaa tavanomaiseen tapaan pienellä leikkauksella. Leikkaus kesti tavallista pitempään, ja sen aikana selvisi, että lihaksissa oli jotain muutakin selvästi vialla.

"Jos ihminen ei irvistele koko ajan, kipu tai masennus ei näy ulospäin."

Tutkimuksia tehtiin tekemästä päästyä Meilahden sairaalassa ja muualla, mutta kului kaikkiaan lähes puolitoista vuotta ennen kuin monenlaisten oireiden taustalla oleva sairaus ja sen syy selvisivät.

- Sinnittelin töissä jotenkuten. Polvet kipeinä kävelin pitkin seiniä, enkä jaksanut edes käydä kirjeenvaihtoa avustajiemme kanssa.

Lopulta Vartiovaara saneli kirjeen Tuula Fabriziolle ja kuvaili hänelle kummallisia oireitaan. Fabrizion vastaus tuli paluupostissa: hän oli muistanut kanadalaisötökän, ja sillä perusteella sairaus oli Lymen tauti eli borrelioosi. Varmemmaksi vakuudeksi Fabrizio lähetti vielä Time-lehdessä julkaistun artikkelin Yhdysvalloissa hiljattain tunnistetusta taudista.

- Lehtileikkeessä oli komea värivalokuva puutiaisesta. Niinpä minä kaivoin esiin itse ottamani kuvan, ja sama ötökkähän niissä kuvissa oli.

Puutiainen ei itse ole taudinaiheuttaja. Sairauden aiheuttaa puutiaisen pureman kautta ihmiskehoon pääsevä bakteeri. Jos bakteeria ei huomata nujertaa antibiooteilla heti alkuunsa, se leviää koko elimistöön.

"Jos Jumala on, on minun täytynyt olla hyvin ristiriitaisessa suhteessa hänen kanssaan silloin, kun sairastuin."

- Soitin innoissani Meilahden sairaalaan päivystävälle lääkärille, ja kerroin, että tiedän, mikä sairauteni on.

Joka paikan kipeä, turhaan valittava ongelmapotilas Vartiovaara joutui aluksi kahdeksi viikoksi sairaalan eristysosastolle antibioottitiputukseen.

- Mutta niihin aikoihin ei kukaan maailmassa tainnut tietää, mikä lääkityksen määrä ja kesto on riittävä, varsinkaan tilanteessa, jossa tulehdus oli saanut jyllätä jo pitkään.

Tarvittiin vielä hevoskuormallinen lääkkeitä, ennen kuin bakteeri lopulta uupui. Sitä ennen se oli ehtinyt aiheuttaa kudosvaurioita, joiden kanssa - ja joista aiheutuvien uusien vaurioiden ja vaivojen kanssa - Vartiovaara elää loppuelämänsä.

Sairaus mullisti nousujohteisella uralla ja hyvässä virassa olleen lääkärin, aviopuolison ja isän elämän.

- Elämä meni uusiksi, kun työhaluinen, nelikymppinen mies kirjoitettiin eläkkeelle. Mutta kolmen työssä vietetyn sairausvuoden jälkeen tiesin, ettei mikään muu olisi ollut mahdollista kroonisen kivun takia.

Vartiovaara arvelee, että mitä nuorempana krooninen, invalidisoiva sairaus iskee, sitä valtavampia ovat menetykset. Siitä, että hän oli lääkäri ja erikoistunut psykiatriksi, ei ollut hänelle itselleen paljonkaan apua ja hyötyä.

- Totta kai tiesin, että suuri menetys ai-heuttaa todennäköisesti suuren masennuksen, mutta eipä se tieto juurikaan nostanut matalalla liikkuneita mielialojani.

- Jos ihminen ei irvistele koko ajan, kipu tai masennus ei näy ulospäin. Niinpä ajattelemattomat ihmiset saattoivat huomautella loukkaavasti, kuinka voin muka olla sairas, kun näytän niin terveeltä.

Vartiovaara kertoo joskus pohtivansa, miten mahdotonta 18-vuotiaan lääketieteen opiskelijan on ymmärtää viisi?kuusikymmenvuotiaan ihmisen kokemusmaailmaa ja sielunmaisemaa.

- Eikä niitä voi hänelle oikein opettaakaan. Useimmat arvot ja asenteet ovat hänessä jo valmiina, ne ovat muodostuneet kodin sosiaalisena perintönä. Ehkä vain hänen omat kokemuksensa elämästä voivat muuttaa niitä aikaa myöten.

Vartiovaara kertoo, että sairauden myötä hänestä on tullut lääkkeiden monikäyttäjä. Hän tarvitsee lääkkeitä kestääkseen päivän mittaan pahenevat särkynsä.

- Särkylääkkeet eivät auta nivel- ja lihasvaivoihin. Sen takia luulen, että ihmisessä on erillinen kipurata, jota ei vielä tunneta.

Lääkkeiden avulla Vartiovaara nukahtaa kuitenkin yöunilleen ja keskipäivän parituntisille kipu-unilleen, jotta hän niiden antaman katkoksen ja hermolevon jälkeen jaksaisi taas jatkaa kivuliasta elämäänsä.

- Nukun jatkuvasti liian vähän, ja yleisvointini näyttää heikkenevän koko ajan. Melkein säännöllisin välein on tullut jokin huononnus, joka on aiheuttanut pienemmän tai suuremman kriisin. Vie taas oman aikansa sopeutua uuteen tilanteeseen.

Pahimpien vaiheiden ja kriisikausien ulkopuolella Ilkka Vartiovaaralla on ollut sairauden koulussa olemisen rinnalla muutakin elämänsisältöä.

- Tuntui, ettei elämässäni ollut enää mitään jatkumoa, minä vain jököttelin. Lääkärivaimoni neuvosta ryhdyin kirjoittelemaan aamupäivisin, kun sormeni vielä toimivat.

Aikaisemminkin paljon kirjoittanut Vartiovaara penkoi aluksi lääketieteen uusia asioita, ja löydöistä syntyi ensimmäiseksi kirja Delfiinin laulu (Otava 1995). Viimeisin kirja Terveydestä ja ei-terveydestä (Kirjapaja 2005), joka pohjautuu vahvasti omiin kokemuksiin ja näkemyksiin, ilmestyi tänä syksynä.

- Luulen, että kirja jää viimeisekseni, sillä silmäni ovat alkaneet oikutella. Iltapäivisin näkeminen alkaa olla vaivalloista. Tuntuu kurjalta, jos en jossakin vaiheessa enää pysty ollenkaan lukemaan, ja joudun jäämään vain kuulon, radion ja levyjen, varaan.

Toistaiseksi Vartiovaara pystyy vielä ajamaan invalidivarusteisella autollaan. Kerran pari viikossa hänet voi keppeineen tavata kirja- tai levykaupasta.

Juuri oikealla hetkellä hänet voi nähdä kuvaamassa täyteen loistoonsa kehittyneen ruskan viime hetkiä psykiatrian erikoistumisopinnoista tutun Lapinlahden sairaalan puistossa. Nuoruuden harrastuksestaan valokuvauksesta Vartiovaara on saanut syyn tutustua tietokoneen kuvankäsittelyohjelmiin.

- Ehkä eniten minua on auttanut ja lohduttanut se, ettei minun ole tarvinnut syyttää itseäni siitä, että olisin elämäntavoillani aiheuttanut sairauteni. Luulen, että se on auttanut myös perhettäni kestämään kanssani, Vartiovaara toteaa.

Uskonnolliselta näkemykseltään Vartiovaara sanoo olleensa aina agnostikko.

- Jotkut uskovaiset löytävät lohdutuksen siitä, että Herra antaa pahan tapahtua. Mutta minun on vaikea ymmärtää, voiko Jumala olla niin julma - tai loppuuko kaikki kurjuus kerran ja onko taivasosuus varma. Jos Jumala on, on minun täytynyt olla hyvin ristiriitaisessa suhteessa hänen kanssaan silloin, kun sairastuin.

Pari tuhatta tartuntaa vuosittain

- Jos aidsia ei olisi, borrelioosi olisi erittäin huolestuttavien sairauksien maailmanlistalla numero yksi, sanoo lääkäri Ilkka Vartiovaara Time-lehden kansitekstiä lainaten. Borrelioosin toinen nimi on Lymen tauti, ja se tunnistettiin 1980-luvulla ensin Yhdysvalloissa. Sairauden aiheuttaa bakteeri, joka tulee ihmiseen puutiaisen pureman välityksellä. Puutiaiset purevat ihmistä samassa tarkoituksessa kuin sääsket: ne tarvitsevat nisäkkään verta voidakseen lisääntyä. Eri maissa elää eri puutiaislajeja, ja myös niiden kautta leviävät bakteerit vaihtelevat. Suomessa paikasta riippuen 10?50 prosenttia puutiaisista välittää bakteerin eteenpäin. Puutiaiset odottavat saalistaan heinikossa, eivätkä lepässä niin kuin monesti luullaan. Puutiaisia vastaan voi suojautua peittämällä paljaan ihon jalkineilla ja vaatteilla. Niiden mukana puutiaisia saattaa tosin kulkeutua myös sisätiloihin. Myös kissat ja koirat voivat kuljettaa puutiaisia mukanaan. Etenkin pikkulapset ovat vaarassa saada puutiaisen pureman, joka jää huomaamatta. Ahvenanmaan, saariston ja Manner-Suomen puutiaisalueilla asuu 2?3 miljoonaa suomalaista. Vastoin luuloja vain noin puolessa tapauksista puremakohdan ympärille tulee valkoinen rengas. Bakteerin leviäminen ja koko sairaus voidaan nykyään välttää sillä, että purema hoidetaan välittömästi antibioottikuurilla. - Omasta mielestäni on parempi syödä vaikka turhaan kahden viikon kuuri tetrasykliiniä kuin ottaa se riski, että sairastuu borrelioosiin. Samalla lääkkeellä hoidetaan keuhkoputken tulehduksia, eikä sen tiedetä aiheuttavan muita haittoja kuin sen, että joillakin menee maha sekaisin. Suomessa diagnosoidaan vuosittain pari tuhatta bakteeritartuntaa. Sitä, kuinka suuri osa puremista jää havaitsematta ja lääkitsemättä, on vaikea arvioida. ? Saattaa hyvinkin olla, että jossain Itä-Suomen riskialueilla borrelioosi, virusten aiheuttamat taudit ja burn out sekoitetaan toisiinsa oireiden perusteella. Vartiovaara arvelee, että borrelioosin uhka saadaan torjutuksi lähivuosina, kun sitä vastaan onnistutaan kehittämään rokote.

Ilkka Vartiovaaran isä kuoli aikanaan yllättäen sydänveritulppaan.

- Sydän vain repesi.

- Silloin tuntui, että jäi sanomatta niin paljon sellaista, millä olisi voinut olla merkitystä hänelle tai minulle.

Kokemuksesta oppineena Vartiovaara kävi muutama viikko sitten kahdenkeskisen keskustelun aikuisen poikansa kanssa. Isän sairastuessa poika oli yksitoistavuotias.

- Puhelimme kaikenlaista. Keskustelu puhdisti mieltä ja sielua.

Ehkä tärkeintä oli, että isä sai sanotuksi pojalleen ääneen, miten kurjaa oli, että juuri kun alkoi olla aika toteuttaa suunnitelmia yhteisistä kalastusretkistä ja Lapin-matkoista, kaikki meni pieleen sairastumisen takia.

Poika sanoi ymmärtävänsä, ettei sille mitään voi.

- Ihmisen ei ole helppo puhua syyllisyyksistään, mutta joskus on hyvä nostaa kissa pöydälle. Avoimuuden tavoite on sen arvoinen, että kannattaa yrittää. Tapahtuupa mitä tahansa, niin ainakaan kaikki asiat eivät ole jääneet puhumatta.


tekstit Ulla-Maija Vilmi
kuvat Hans von Schantz
borrelioosi
 


Paluu BORRELIOOSIKOKEMUKSIA SUOMESTA

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa