LYMEN TAUTI - YHDEN MIEHEN TARINA

Borrelioosiin sairastuneiden henkilökohtaisia kokemuksia taudista ja sen hoidosta.

Valvojat: Bb, Sailairina, maranoma, Tiina

LYMEN TAUTI - YHDEN MIEHEN TARINA

ViestiKirjoittaja Bb » Su Loka 25, 2009 15:40

Lymen tauti ? Yhden miehen tarina

Kirjoittanut Jon Sterngold (The Willits News:lle)
09/25/2009 12:45:33 PM PDT

Suomentanut Laura Ortju
10/25/2009

Kun Lymen tauti 30 vuotta sitten räjähti Uudessa Englannissa, se oli tuntematon. Mutta sittemmin ajat ovat muuttuneet..

Ilmastonmuutos yhdessä eläinten ja hyönteisten muuttoliikkeen kanssa on tuottanut runsaan punkkipopulaation pohjoisen maaseuduille. Punkit eivät vain kanna Lymen tautia aiheuttavaa Borrelia burgdoferi -bakteeria, vaan myös tartuttavat ihmisiä tähän tautiin, jota on erittäin hankala parantaa.

Vaikka sinulla tai tuttavillasi ei vielä olisi tätä tautia, ennen pitkää jollakin teistä on. Tästä näkökulmasta johtuen tulen viittaamaan ennemmin myöhäiseen vaiheeseen/krooniseen Lymen tautiin kuin akuuttiin Lymen tautiin, joka puolestaan voidaan hoitaa viikkojen tai kuukausien antibioottikuurilla.

Mikäli punkin puremaa seuraa rengasmainen ihottuma, on potilas oikeutettu lääketieteelliseen tutkimukseen ja kohteluun. Yksinkertaista.

Mutta mitä sitten tapahtuu, jos punkin purema ei aiheuta välittömiä oireita?

Se ei olekaan kaunista katseltavaa: elämä ja hyvinvointi voivat tuhoutua, tuloksellista hoitoa voi olla hankala tai mahdoton saavuttaa, hoito ja tutkimus voivat olla erittäin kalliita ? ja lääkärit saattavat kieltää infektiotaudin olemassaolon.

Sen sijaan saatetaan todeta, että potilas on psyykkisesti sairas.

Kaikki on sekaisin ja vaikka aurinko paistaa risukasaankin, parantuminen voi tuntua mahdottomalta ajatukselta niille, jotka ovat sairastaneet vuosia.

Ja meitä on paljon.

Minulla on tässä oma lehmä ojassa. Aikoinaan olin tervein mies, jonka tunsin. Pidin huolta itsestäni, söin terveellisesti, urheilin säännöllisesti ja iloitsin pitkäikäisistä geeneistäni.

Näin jälkikäteen ajateltuna punkin on täytynyt purra minua 1980-luvun lopulla, jolloin asuin Sherwoodissa. Metsätie kiemurteli punkkien seassa.

Minulle ei tullut ihottumaa eikä muitakaan välittömiä oireita. 1990-luvun alussa ilmaantui joitakin outoja oireita, kuten sydän- ja sisäkorvavika. Oireet näyttivät lievittyvän ajan ja lääkkeiden vaikutuksesta. Antibioottia ei annettu, saati epäilty Lymen tautia.

Sitten vuonna 2000 minulla ilmaantui useita sisäkorvavikoja, joita korvalääkäri ei kyennyt diagnosoimaan.

Oireet rauhoittuivat ja vuoden 2005 loppuun mennessä ? 59-vuotiaana ? harjoittelin ja hölkkäsin jälleen täysipainoisesti.

Kesällä 2006 en kyennyt kävelemään päivän ensimmäisinä tunteina kuin kävelykepin avulla. Olin tullut täysin veteläksi selkäkivun takia, eikä minulla ollut aavistustakaan miksi. Muutamia kuukausia tämän piinan jälkeen satuin puheisiin vanhan kollegani kanssa ja valitin hänelle kuinka ikääntyminen pännii. Hän epäili, että minulla on Lymen tauti. ?Ei varmasti! Ei minulla!? kuului vastaukseni.

Mutta se oli kuin olikin totta. Ja nyt, kolme ja puoli vuotta myöhemmin, ajattelen että kamppailu on ollut vaikeampi ja jatkunut pidempään kuin olisin ikinä osannut kuvitella.

B.burgdoferi rakastaa hermo- ja sydänkudosta. Aivoista, hermoista, verisuonistosta, lihaksista ja nivelistä tulee tämän infektion koti.

Jokaisen ihmisen oireet riippuvat monien tekijöiden summasta, kuten geeniperimästä ja muista infektioista. Myöhäisen vaiheen tauti voi olla mitä tahansa jatkuvista säryistä ja kivuista hengenvaarallisiin aivo- ja sydänoireisiin.

Eikä ole kyse vain valtavasta kärsimyksestä, jonka potilaat joutuvat kokemaan. On kyse myös siitä, että lääkäreiden on käytännössä mahdotonta diagnosoida ja hoitaa tautia. Sen syitä tulen käsittelemään seuraavassa artikkelissa.

Jon Sterngold on Willitsin erikoistuva lääkäri ja fyysikko.


Vielä ei voida olla täysin varmoja siitä, katoaako B.b. antibioottihoidolla vai jääkö se kapseloituneena elimistöön. Suom. huom.


Alkuperäinen teksti:
Lyme disease: One man's story

By Jon Sterngold/Special for The Willits News

Posted: 09/25/2009 12:45:33 PM PDT

When Lyme disease exploded in New England over 30 years ago, it was unknown in our neck of the woods, but things have changed.

A confluence of climate and land use changes, coupled with animal and insect migrations, has produced a tick population in north county hills that carry not only Borrelia borgderferi, which causes Lyme disease, but half dozen or so germs that often co-infect people and contribute to the extreme difficulty in attempts to cure the Lyme disease.

If you don't have the disease and don't know anyone who does, you will, sooner or later.

In this overview, I will only be referring to late-stage, or chronic Lyme disease complex rather than acute Lyme disease, which can usually be cured with weeks to months of oral antibiotics.

When people get the 'bull's-eye' rash following a tick bite, they have a reason to be medically evaluated and treated. Simple.

But what happens if someone gets a tick bite and has no initial symptoms?

It's not a pretty picture; life and well-being can be destroyed, effective treatment can be hard or impossible to obtain, treatment and evaluation can be extremely expensive, and sufferers might discover the medical association that creates guidelines for treatment of infectious diseases denies they have a treatable infectious disease.

Instead they may be told they have psychological issues.

It's a real mess out there, and though there are rays of sun peeking through the fog,
getting well can be elusive for those who have been ill for years.

And there are a lot of us. I have a dog in this hunt. I used to be the healthiest guy I knew.

I took good care of myself, ate wisely, maintained athletic conditioning all my adult life, and cherished what I thought were longevity genes.

In retrospect, I was probably bitten by an infected tick in the late 1980s when I lived on Sherwood Road in woods crawling with ticks.

I had no rash or other symptoms at the time, but by the beginning of the 1990s,

I had developed some 'weird' symptoms involving my heart and inner ear function. These seemed to pass with time and some medication, though with no antibiotics and no consideration I might have Lyme.

Then in 2000, I developed severe inner ear symptoms, which ear, nose and throat specialists could not specifically diagnose.

That waned, and by the end of 2005 I was back to heavy workouts and jogging at age 59.

By spring 2006, I was unable to stand for the first several hours of the day without holding on to a walking stick. I'd become totally debilitated with back pain, and hadn't a clue why. Several months into this misery,

I happened upon an old colleague who when I told him that "aging sucks" suggested I had Lyme disease. I replied, "No way!" Not me.

But it was true. And now, 3½ years later, I still struggle with what became far worse than I could ever imagine.

The Lyme disease bacterium loves nerves and cardiac tissue. Brain, nerves, and blood vessels, muscle, and joints become home to this infection.

But the symptoms any one person develops are a function of many factors including individual genetics and the role of co-infections.

Late stage Lyme disease can look like anything from nagging aches and pains to devastating brain and life-threatening heart syndromes.

It's not only a cause of massive suffering for those with the disease, it's virtually impossible for most doctors to diagnose and treat. The reasons for this will be discussed in another article.

ABOUT THE AUTHOR: Jon Sterngold is a Willits resident and physician.
Bb
 
Viestit: 1820
Liittynyt: Ma Tammi 26, 2009 23:13

Paluu BORRELIOOSIKOKEMUKSIA ULKOMAILTA

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa