TOHTORIN PITKÄ TAISTELU JA VUOSIEN ANTIBIOOTTIHOITO

Borrelioosiin sairastuneiden henkilökohtaisia kokemuksia taudista ja sen hoidosta.

Valvojat: Bb, Sailairina, maranoma, Tiina

TOHTORIN PITKÄ TAISTELU JA VUOSIEN ANTIBIOOTTIHOITO

ViestiKirjoittaja soijuv » Su Syys 06, 2009 22:00

Farmasian tohtori Stacy L. Foltz on töissä georgialaisessa sairaalassa. Hän sairastui borrelioosiin v. 2004. Hän haluaa kertoa oman sairauskertomuksensa, jotta terveydenhuollon ammattihenkilökunta oppisi hänen kokemuksestaan ja soveltaisi kokemuksesta saatuja tietoja työhönsä.

http://www.drugtopics.com/drugtopics/ar ... &&pageID=2

"Tämä on kertomukseni kamppailustani borrelioosia vastaan ja siitä, miten tuskallinen kokemus se on ollut. Olen ollut farmaseutti n. 20 v. Olen ollut koko ikäni erittäin terve. Noin 3 v. sitten sairastuin äkillisesti; verenpaineeni kohosi, voimakasta päänsärkyä, kasvojen tunnottomuutta, käsien heikkoutta, aivosumua, itsepintaista nuhaa.

Ajan myötä oireet vain pahenivat ja sain voimakkaan fatiikin. Useita testejä - ei selvyyttä. Sain lähetteen neurologille. Lisää testejä, joilla pyrittiin poissulkemaan eri sairauksia kuten MS, lupus, reuma ja borrelioosi. En antanut testeille aluksi paljonkaan painoarvoa, mutta testitulosten saavuttua borrelioosivasta-ainetesti Elisa oli positiivinen ja immunoblottaus raja-arvo. Neurologi ohjasi minut infektiolääkärille. Tämän mukaan kyse ei ole borrelioosista. Oireeni vahvistuivat vähitellen. Kolme seuraavaakaan erikoislääkäriä ei kyennyt tekemään diagnoosia. Infektiolääkäri jopa väitti, että koska CBC ja C-reaktiivinen proteiini (CRP) olivat normaalit, minun ei tarvitse tulla enää käymään hänen luonaan.

Siinä vaiheessa en enää tiennyt minne mennä. Borrelioositestieni pohjalta aloin kuitenkin tutkia asiaa omin päin. Huomasin että kroonisen borrelioosin oireet täsmäsivät omien oireideni kanssa. Kerroin asiasta lääkäreilleni ja he lähettivät minut borrelioosiin erikoistuneen lääkärin vastaanotolle.

Päivää ennen vastaanotolle menoa vakuutusyhtiöni ilmoitti, että koska infektiolääkärini ei ollut suositellut käyntiä, he eivät maksa sitä eivätkä mahdollisia hoitoja. Olin siis omillani. Päätimme mieheni kanssa kuitenkin mennä tapaamaan borrelioosilääkäriä, jonka vastaanotolle oli 13 tunnin ajomatka. Lääkäri suositteli antibioottihoidon aloittamista. Pian hoidon aloittamisen jälkeen aloin voida paremmin.

Olen nyt ollut yhtämittaisella antibioottihoidolla 3 vuoden ajan ja voin 80 % paremmin. Emme pysty mieheni kanssa edes kuvittelemaan missä kunnossa olisin mikäli en olisi lähtenyt omatoimisesti hakemaan apua kauempaa. Arvostin terveydenhuoltojärjestelmäämme suuresti ennen tätä kokemusta. Silloin kun diagnoosi on selkeä, hoitoa on helppo saada. Mutta, jos diagnoosi ei sovi ennalta-asetettuihin määritelmiin, olet omillasi. Ennen omaa sairastumistani olisin ilman muuta ollut sitä mieltä, että pitkäaikainen antibioottihoito ei ole järkevää. Mutta antibioottien käyttäminen antoi minulle minun elämäni takaisin. Amerikan infektiosairauksien järjestön IDSA:n mukaan lyhyt antibioottihoito on riittävä hoitomuoto borrelioosissa. Olen eri mieltä heidän kanssaan ja useat muutkin tahot ovat tätä mieltä (LDA, ILADS jne.). Eri järjestöt vaativat ohjeiden poisvetämistä. IDSA:n ohjeiden laillisuus on myös parhaillaan tutkinnan alla.

Aina on olemassa "auttajia" jotka pyrkivät hyötymään ihmisten hädän kustannuksella, mutta on myös olemassa erittäin älykkäitä, sairaista oikeasti välittäviä lääkäreitä, jotka ovat valmiita ajattelemaan laajemmin kuin mitä "käypä hoito" -suosituksissa sanotaan. On erittäin epäoikeudenmukaista että jokin ryhmittymä lääkäreitä kontrolloi ohjeillaan niin monien ihmisten saamaa hoitoa ja lisäksi vakuutusyhtiöiden korvauspolitiikkaa. Eikö terveydenhuollon tarkoituksena ole hoitaa potilasta eikä laboratorioarvoja? Lääketiede on taidetta, ei tarkkaa tiedettä, jossa kaikki tapaukset sijoittuisivat kauniisti tiettyihin kategorioihin.

Lääkärit vannovat valassaan, etteivät aiheuta vahinkoa ja suojelevat elämää. En näe, että tämä vala toteutuu borrelioosin kohdalla. Lukuisat sairastuneet kärsivät, koska pieni ryhmä lääkäreitä pyrkii kontrolloimaan hoitojen toteuttamista ja estää hoitokorvausten maksamisen. Lääkäreiden tulee tietenkin kertoa potilaalle pitkäaikaisen antibioottihoidon riskeistä. Potilaiden tulee kuitenkin saada päättää ottaako hoidon vai ei. Ihotautilääkäreillä on lupa kirjoittaa pitkäaikaisia antibioottihoitoja aknen hoitoon. Sama hoito on katsotaan kuitenkin liian vaaralliseksi borrelioosin hoidossa? Tämä on erittäin epäjohdonmukaista.
Mikäli infektiolääkärit eivät halua auttaa sairastuneita, heidän ei tule myöskään estää sellaisten lääkäreiden toimintaa, jotka haluavat auttaa borrelioosiin sairastuneita."


Some Lyme patients need long-term drugs

From Drug Topics

April 2, 2007

By Stacy R. Foltz, Pharm.D.

This is the story of my bout with Lyme disease and what a harrowing experience it's been. I hope that by telling my story, I can help you learn from my experience and apply it to your practice.

I've been a pharmacist for almost 20 years and have been very healthy all my life. About three years ago, I became ill quite suddenly. I developed accelerated hypertension, severe headaches, facial numbness, arm weakness, brain fog, and a persistent flu-like feeling I could not overcome. As time passed, the symptoms worsened and fatigue set in. My primary care physician ran several tests, which all had inconclusive results.

I was then referred to a neurologist, who performed tests to rule out several diseases, including multiple sclerosis, lupus, rheumatoid arthritis, and Lyme disease. I did not give much thought to these tests, especially Lyme disease. However, when the results came back, the ELISA result was elevated and the western blot was equivocal. The neurologist referred me to an infectious disease specialist, who ruled out Lyme disease. While other diseases were eliminated, my symptoms continued to worsen. By then, I had been to three specialists; none was able to arrive at a diagnosis. The infectious disease specialist even stated that, if the CBC and C-reactive protein levels were normal, I did not need a follow-up appointment.

At that point, I did not know where to go. After receiving the report of an elevated ELISA and equivocal western blot, I began doing my own research and discovered that the symptoms of chronic Lyme disease sounded just like mine. My primary care physician and neurologist agreed to refer me to a physician who specializes in treating patients with Lyme disease.

The day before my appointment, my insurance company notified me that, because the infectious disease physician had not recommended this visit, I was on my own?in other words, nothing related to this visit would be covered. My husband and I decided to forge ahead. We had to travel 13 hours to reach a Lyme disease specialist, who recommended starting antibiotics by mouth. It was not long before I began to feel better.

Today, after three years of antibiotic therapy, I am approximately 80% better. My husband and I cannot even begin to imagine what my health would be like if we had not sought help outside our state.

I held our healthcare system in the highest regard until this experience. When a diagnosis is straightforward, treatment is easy to obtain. But if the diagnosis does not fit in the box of the accepted guidelines, you are on your own to get help. Before this illness, I would have totally agreed that the use of long-term antibiotics is ill advised. But taking antibiotics gave me my life back.

I disagree with the Infectious Diseases Society of America (IDSA) guidelines, which advise against prolonged use of antibiotics for Lyme disease. In fact, the Lyme Disease Association and the International Lyme and Associated Diseases Society have asked for a retraction of the guidelines. And the Connecticut attorney general is investigating IDSA's guideline development process.

I realize there are charlatans who take advantage of people and their health situations, but there are also very intelligent, caring physicians who are willing to think outside the accepted guidelines. To refer to them merely as "Lyme docs" sounds quite disparaging. It seems very unfair that one group of experts can control the health care of so many with their guidelines and that insurers would base their decisions solely on their recommendations. Aren't we supposed to treat the patient and not the lab values? The practice of medicine is an art and not an exact science where everything falls within certain guidelines.

An oath is taken by physicians to cause no harm and preserve life. I do not see this happening with this disease. Many are suffering because one small group is controlling treatment and the coverage guidelines of insurers. Physicians should make the patient aware of the risks of long-term antibiotics and let them decide for themselves. Dermatologists are permitted to prescribe long-term antibiotics for acne, but the same practice is too dangerous for Lyme disease? This is quite inconsistent.

If infectious disease physicians aren't going to help, then they shouldn't interfere with physicians who want to help and are willing to get into the minutiae of this illness.

THE AUTHOR practices in a 300-bed hospital in north Georgia. She received her Pharm.D. from Mercer University School of Pharmacy in Atlanta. She resides in Tennessee with her husband and children.

http://www.drugtopics.com/drugtopics/ar ... &&pageID=2
soijuv
 
Viestit: 3097
Liittynyt: Ke Tammi 21, 2009 14:16

Paluu BORRELIOOSIKOKEMUKSIA ULKOMAILTA

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa